Tammikuun lasten päiväleiri

Tammikuu on kesälomakuukausi ja suurin osa ennen joulua olleista projekteista on lomalla. Esim. kouluavustamista loogisesti ei nyt ole. Sen sijaan Buenos Aires on täynnä erilaisia lasten päiväleirejä ja aktiviteettjä järjestäviä vapaaehtoisryhmiä, jotka toimii erityisesti tammikuun ajan ja hiipuu helmikuun loppuun mennessä, kun koulut alkaa uudestaan. 

Mä oon mukana yhdessä ryhmässä, joka toimii yhden slummin alueella keskiikkoisin ja lauantaisin. Projektin nimi on "hagamos lo imposible", Tehdään se mahdoton. "Päiväleiri" antaa ehkä vähän väärän kuvan, sillä käytännossä se kestää vaan kaksi tuntia (klo 17-19). Ensin kaikki vapaaehtoset keräännytään vapaaehtoisjärjeston tilaan, josta kaikki yhdessä kävellään parisen kymmentä minuuttia slummiin. Meitä on kaks ulkomaalaista vapaaehtosta ja loput on argentiinalaisia nuoria, jotka haluaa auttaa ja järjestää toimintaa koyhemmistä taustoista oleville lapsille.

Homma alkaa sillä tavalla, että osa vapaaehtoisista jää puiston kentälle virittelemään leikkimateriaaleja ja vastaanottamaan lapsia, ja osa lähtee kiertämään slummissa ja kysymään lapsia mukaan ja pienimmille pyytämään lupaa niiden vanhemmilta. Monet vanhemmat toivoo, että haetaan ja saatetaan lapset takasin ihan kotiin asti. Ekalla kerralla kun olin, askarreltiin pahvista kasvonaamioita. Toisella kerralla alettiin "postitusta" vedellä sillä tavalla, että ollaan kahdessa jonossa ja kaikilla on muovimukit kädessä. Ohjaaja kaataa vettä mukiin ensimmäiselle, joka kaataa sen seuraavalle ja jonon viimeinen kaataa kaikkien mukien läpi kulkeneen veden ämpäriin, mikäli vettä tässä vaiheessa on enää jäljellä. Leikkien jälkeen istutaan rinkiin ja kaikki saa keksin ja mehua. Lopuksi vapaaehtoset kerätään materiaalit kasaan ja kävellään takaisin paikkaan, jossa aluksi nähtiin. Tän projektin lapset on noin 3-12-vuotiaita








Se kulttuurikeskus-projekti jatkuu periaatteessa edelleen. Mutta käytännossä suurin osa päivistä ne näyttää leffoja alueen lapsille, ja puhuttiin, että mun ei ehkä kannata matkustaa yhteensä neljää tuntia vaan kattomaan leffaa. Joten oon ollu siellä nyt vaan kerran, jollon sunniteltiin mitä kaikkea voitas tehä ja suunnitteilla on muun muassa tanssi-flashmob ja esitysilta. Saa nähdä ehitäänko noita toteuttaa viela mun täällä oloaikana. 

Tammikuun ilman piti olla +45 astetta, kostea ja aurinko paistaa, jonka vuoksi myos vapaaehtoset on vaan 3-4 päivänä viikossa projekteissa ja saa levätä enemmän kuumuuden takia. Tänä vuonna kuitenki kaikki sanoo, et tammikuu on tosi erilainen. Ja nyt on satanu suhteellisen paljon ja kosteaa on joo, mutta sateen takia lämpotila on reilusti alle +30.

Huomenna mulla on jäljellä tasan kaks kuukautta täällä. 





 

Kommentit