Reppureissu osa 7: Salar de Uyuni
Lahettiin La Pazista kohti Uyuni-kylaa tiistaina illalla ja tultiin perille aamulla aikasin keskiviikkona. Heti bussista alas astuttua meian ymparilla oli noin kymmenen tyyppia myymassa suola-aavikko -toureja, mutta meilla oli jo sellanen. Etsittiin meian tourin toimisto, mutta se oli viela kiinni tohon aikaan, joten jaatiin sen eteen istuu ja odottaa. Ostettiin odoteltaessa bussilippu takaisinpain sinne Villazoniin eli Bolivian ja Argentiinan rajanylitykseen, 70 bolivianoa. Mietittiin, etta miten onnistuu, kun Dakar tulee seuraavana paivana, eika tollon viela bussit tienny saako ne ajaa vai ei. Se oli kyl hullua miten se kyla valmistautu Dakariin ja sen tuomaan julkisuuteen. Kaikki kylan penkit maalatiin uusiks ja tasotettiin ja kunnostettiin katukivetyksia ja kioskit latas ittensa tayteen kaikkea ja hinnat nous varmaa puolella.
Hetken paasta mentiin takas sinne tourin toimistolle, jos se olis jo auki. Nyt siella oli lapsi kattomassa tv:ta. Koputettiin ja se tuli reippaasti avaamaan oven ja kysy kenen tourille tullaan ja moneksko paivaks. Oltiin oikeessa paikassa, mutta tuntu vahan oudolta, etta se 8-vuotias pyys meian passit, tarkasti meian La Pazista ostaman lipun tata touria varten ja pyys meita allekirjottamaan ja tayttamaan pari paperia. Sitten kun virallinen osuus oli hoidettu, se hyppi vuorotellen Mielenan ja mun syliin ja toi sen lelut ja sit leikittiin yhdessa. Samalla yritettiin kysella vahan oisko sen joku vanhempi mahdollisesti tulossa paikalle. Parin tunnin paasta sen aiti tuli ja selitti meille vahan tulevasta kolmen paivan tourista. Sitten lastauduttiin jeeppiin ja lahettiin kohti aavikkoa.
Ne Salar de Uyuni -tourit toteutetaan kuuden henkilon plus kuljettaja/opas -jeeppiseurueina. Meian ryhma oli tosi mukava. Meita oli bolivialainen pariskunta, buenos aireslainen, saksalainen, joka on kiertany lattareita kaks vuotta tuktukilla, Milena ja mina.
Tourin ensimmainen paiva
Yhteensa ekana paivana ajettiin muutama tunti. Pysahdyttiin aina valilla 15min-1h eri paikoissa; Colchani-nimisessä kylässä, montones de salar ja isla incahuasi.
Alkuilllasta ajettiin meian suola-hostellille, jossa oli meian lisaks yks toinen jeeppiseurue. Hostellin lattiat oli vahan niinku hiekkaa, mutta suolakidetta. Sangyt ja poydat oli myos suolaa. 6 minuutin suihku makso vahan alle kaks euroa. Tosin pitkaan oli tilanne, ettei ollut vetta ollenkaan. Illalla kaveltiin viela aavikon rauhallisuudessa ja kylmassa tuulessa, ja katottiin auringonlaskua ja kuunneltiin hiljaisuutta. La Pazin korkeus ei ollut vaikuttanut muhun paljoa, mutta tuolla oltiin osittain melkein 5 km korkeudessa ja sen huomas. Ei muuten, mutta aina valilla tuntu, etta happi loppuu ja alko vahan kuin haukkomaan henkea hetken ajaks.
Paivalla aurinko on erittain voimakas, ja on tooosi kuuma. Mutta toisaalta samaan aikaan on koko ajan kylma tuuli. Heti auringonlaskun jalkeen tulee tooosi kylma ja kylma tuuli jatkuu edelleen. Paivalla palaa parissa minuutissa, jos ei oo mitaan suojaavaa vaatetta tai aurinkorasvaa. Meita oltiin varotettu ja kaikki oli puhunu vaan kylmyydesta, niin oltiin varauduttu aika paksuilla vaatteilla. Eli meian auringolta suojaavat vaatteet oli sit aika paksuja. Ja koska oltiin sanottu, etta ottakaa niin vahan tavaraa mukaan kuin mahdollista, koska ei mahdu, jos kaikki ottaa isot rinkat. Niin tuntu, etta oli vahan vaarat vaatteet vahan joka hetkeen
.
Toinen paiva
Toinen paiva oli myos matkajarjestajan mielesta vahan erikoinen. Heratys oli normaalisti kuudelta, syotiin aamupalaa ja lahettiin taas jeepilla matkaan. Muutaman kymmenen minuutin ajamisen jalkeen pysahdyttiin tienvarteen, koska huomattiin, etta muutamia muitakin jeeppeja seiso siina, ja kuskit oli niiden alla tutkimassa ja matkustajat vieressa hengailemassa. Yhdella jeepeista oli oikeasti menny rengas puhki, mutta kaikki muut pysahty vain solidaarisuudesta ja alko leikkimaan Dakaria ja tutkimaan myos omia jeeppejansa. Meidan jeepissa ei siis alunperin ollut mitaan vikaa, mutta meian kuski yritti "korjata" jotain "vikaa", jonka seurauksena meian jeeppi ei enaa lahtenytkaan kayntiin. Aluksi se oli ihan huvittavaa seurata, miten jeeppi toisensa jalkeen pysahty ja kaikki keraanty yhden ymparille auttamaan. Lopulta, kun aikataulutettu tour on, kaikki jatko matkaa. Me kuitenkin jaatiin aavikon laitaan ihmettelemaan, etta mitas nyt. Pitkaan kuski yritti, lopulta turhautu ja soitti apua. Oltiin kuitenki sen verran kaukama Uyuni-kylasta, etta kesti hetken toinen jeeppi paikalle. Onneks tossa kohtaa kuitenki oli viela kenttaa puhelimessa...
Kahdeksan tunnin odottamisen jalkeen saapui toinen jeeppi, jolla jatkettiin matkaa. Toi oli erittain pitka aika siihen nahden, etta oli tarkotus nahda tosi paljon kaikkea. Mutta tutustuttiin tona aikana paremmin toisiimme, paastiin seuraamaan miten ilma vaihtuu nopeasti, miten laamapaimenet kuljettaa laamoja pitkin aavikkoa jne. Ja loppujen lopuksia ajettiin vasten auringonlaskua ja nahtiin kuun valossa ne flamingot, lagunat, ja arbol de piedra, jotka muuten oltais nahty muiden jeeppien kanssa paahtavassa kuumuudessa. Pitkin ajomatkaa jeeppilla oli ongelmia, koska taa toinen ei ollut edes tarkotettu aavikko-ajoon. Meian piti jaada yoks toiseen hostelliin, johon alun perin oli tarkotus. Mutta ei sekaan haitannut koska se mihin paadyttiin oli paljon parempi kuin se, johon oli tarkotus. Eli loppujen lopuksi ehka parempi talla tavalla :)
Kolmas paiva
Lahto oli viidelta aamulla, koska oltiin nyt kauempana kuin mita piti. Paaasiallinen kohde oli kuumat lahteet ja geisiirit, jotka oli jo melkein Chilen ja sen San Pedro de Atacama -aavikon rajalla. Tama kolmas paiva ei ollut enaa niin ihmeellinen ja tuolta kuumilta lahteilta loppupaiva olikin oikeastaan suoraa ajamista takas Uyuniin, josta meilla lahtikin bussi melko suoraan kohti Villazonia ja Argentiinaa
.
Koko taa tour plus 12h bussimatka La Pazista makso yhteensa noin 120 euroa. Tahan hintaan sisalty siis kaks yota hostellissa, kolmen paivan ruoat (aamupala, lounas, kahvi ja iltaruoka), kuski ja bensat (koko kierros oli noin 600 km).
Hetken paasta mentiin takas sinne tourin toimistolle, jos se olis jo auki. Nyt siella oli lapsi kattomassa tv:ta. Koputettiin ja se tuli reippaasti avaamaan oven ja kysy kenen tourille tullaan ja moneksko paivaks. Oltiin oikeessa paikassa, mutta tuntu vahan oudolta, etta se 8-vuotias pyys meian passit, tarkasti meian La Pazista ostaman lipun tata touria varten ja pyys meita allekirjottamaan ja tayttamaan pari paperia. Sitten kun virallinen osuus oli hoidettu, se hyppi vuorotellen Mielenan ja mun syliin ja toi sen lelut ja sit leikittiin yhdessa. Samalla yritettiin kysella vahan oisko sen joku vanhempi mahdollisesti tulossa paikalle. Parin tunnin paasta sen aiti tuli ja selitti meille vahan tulevasta kolmen paivan tourista. Sitten lastauduttiin jeeppiin ja lahettiin kohti aavikkoa.
Ne Salar de Uyuni -tourit toteutetaan kuuden henkilon plus kuljettaja/opas -jeeppiseurueina. Meian ryhma oli tosi mukava. Meita oli bolivialainen pariskunta, buenos aireslainen, saksalainen, joka on kiertany lattareita kaks vuotta tuktukilla, Milena ja mina.
Tourin ensimmainen paiva
Yhteensa ekana paivana ajettiin muutama tunti. Pysahdyttiin aina valilla 15min-1h eri paikoissa; Colchani-nimisessä kylässä, montones de salar ja isla incahuasi.
Alkuilllasta ajettiin meian suola-hostellille, jossa oli meian lisaks yks toinen jeeppiseurue. Hostellin lattiat oli vahan niinku hiekkaa, mutta suolakidetta. Sangyt ja poydat oli myos suolaa. 6 minuutin suihku makso vahan alle kaks euroa. Tosin pitkaan oli tilanne, ettei ollut vetta ollenkaan. Illalla kaveltiin viela aavikon rauhallisuudessa ja kylmassa tuulessa, ja katottiin auringonlaskua ja kuunneltiin hiljaisuutta. La Pazin korkeus ei ollut vaikuttanut muhun paljoa, mutta tuolla oltiin osittain melkein 5 km korkeudessa ja sen huomas. Ei muuten, mutta aina valilla tuntu, etta happi loppuu ja alko vahan kuin haukkomaan henkea hetken ajaks.
Paivalla aurinko on erittain voimakas, ja on tooosi kuuma. Mutta toisaalta samaan aikaan on koko ajan kylma tuuli. Heti auringonlaskun jalkeen tulee tooosi kylma ja kylma tuuli jatkuu edelleen. Paivalla palaa parissa minuutissa, jos ei oo mitaan suojaavaa vaatetta tai aurinkorasvaa. Meita oltiin varotettu ja kaikki oli puhunu vaan kylmyydesta, niin oltiin varauduttu aika paksuilla vaatteilla. Eli meian auringolta suojaavat vaatteet oli sit aika paksuja. Ja koska oltiin sanottu, etta ottakaa niin vahan tavaraa mukaan kuin mahdollista, koska ei mahdu, jos kaikki ottaa isot rinkat. Niin tuntu, etta oli vahan vaarat vaatteet vahan joka hetkeen
Toinen paiva
Toinen paiva oli myos matkajarjestajan mielesta vahan erikoinen. Heratys oli normaalisti kuudelta, syotiin aamupalaa ja lahettiin taas jeepilla matkaan. Muutaman kymmenen minuutin ajamisen jalkeen pysahdyttiin tienvarteen, koska huomattiin, etta muutamia muitakin jeeppeja seiso siina, ja kuskit oli niiden alla tutkimassa ja matkustajat vieressa hengailemassa. Yhdella jeepeista oli oikeasti menny rengas puhki, mutta kaikki muut pysahty vain solidaarisuudesta ja alko leikkimaan Dakaria ja tutkimaan myos omia jeeppejansa. Meidan jeepissa ei siis alunperin ollut mitaan vikaa, mutta meian kuski yritti "korjata" jotain "vikaa", jonka seurauksena meian jeeppi ei enaa lahtenytkaan kayntiin. Aluksi se oli ihan huvittavaa seurata, miten jeeppi toisensa jalkeen pysahty ja kaikki keraanty yhden ymparille auttamaan. Lopulta, kun aikataulutettu tour on, kaikki jatko matkaa. Me kuitenkin jaatiin aavikon laitaan ihmettelemaan, etta mitas nyt. Pitkaan kuski yritti, lopulta turhautu ja soitti apua. Oltiin kuitenki sen verran kaukama Uyuni-kylasta, etta kesti hetken toinen jeeppi paikalle. Onneks tossa kohtaa kuitenki oli viela kenttaa puhelimessa...
Kahdeksan tunnin odottamisen jalkeen saapui toinen jeeppi, jolla jatkettiin matkaa. Toi oli erittain pitka aika siihen nahden, etta oli tarkotus nahda tosi paljon kaikkea. Mutta tutustuttiin tona aikana paremmin toisiimme, paastiin seuraamaan miten ilma vaihtuu nopeasti, miten laamapaimenet kuljettaa laamoja pitkin aavikkoa jne. Ja loppujen lopuksia ajettiin vasten auringonlaskua ja nahtiin kuun valossa ne flamingot, lagunat, ja arbol de piedra, jotka muuten oltais nahty muiden jeeppien kanssa paahtavassa kuumuudessa. Pitkin ajomatkaa jeeppilla oli ongelmia, koska taa toinen ei ollut edes tarkotettu aavikko-ajoon. Meian piti jaada yoks toiseen hostelliin, johon alun perin oli tarkotus. Mutta ei sekaan haitannut koska se mihin paadyttiin oli paljon parempi kuin se, johon oli tarkotus. Eli loppujen lopuksi ehka parempi talla tavalla :)
 |
| Suolaa kerty jeepin oveen |
Kolmas paiva
Lahto oli viidelta aamulla, koska oltiin nyt kauempana kuin mita piti. Paaasiallinen kohde oli kuumat lahteet ja geisiirit, jotka oli jo melkein Chilen ja sen San Pedro de Atacama -aavikon rajalla. Tama kolmas paiva ei ollut enaa niin ihmeellinen ja tuolta kuumilta lahteilta loppupaiva olikin oikeastaan suoraa ajamista takas Uyuniin, josta meilla lahtikin bussi melko suoraan kohti Villazonia ja Argentiinaa
Koko taa tour plus 12h bussimatka La Pazista makso yhteensa noin 120 euroa. Tahan hintaan sisalty siis kaks yota hostellissa, kolmen paivan ruoat (aamupala, lounas, kahvi ja iltaruoka), kuski ja bensat (koko kierros oli noin 600 km).
Kommentit
Lähetä kommentti