Matka São Pauloon, Brasiliaan

Täällä sitä nyt sitten ollaan Brasilian isoimmassa kaupungissa eli São Paulossa.

Mun lento Suomesta lähti siis tiistaina aamulla aikasin kohti Lontoota. Lontoossa ehdin hengailla välilaskun aikana 13 tuntia. Näin mun kaveria ja käveltiin ympäriinsä. En ollu aikasemmin käynykään Lontoossa.  Sitten illalla lähti kone kohti Buenos Airesia. Lennon kohde kuitenkin muuttui tuntia ennen suunniteltua laskeutumista, koska Buenos Airesissa kuulema ukkosti ja satoi niin kovasti, että lentokentät oli suljettu. Sama tilanne oli myös Uruguayssa, joka olis ollut ihan vieressä. No lähettiin sitten Brasiliaan, mutta São Paulon pääkentälle ei saatu lupaa laskeutua jostain syystä, niin päädyttiin jollekin maaseudummalla olevalle kentälle. Koneen laskeuduttua istuskeltiin koneessa pari tuntia ja ootettiin lisätietoja.

Sitten tuli tieto, että Buenos Airesiin ei pääse tänään enää ollenkaan, joten jäädään yöks tänne. Tämän tiedon jälkeenkään ei vielä päästy ulos koneesta, koska kentän paikallinen henkilökunta ei riittänyt koneen tyhjentämiseen vaan piti odottaa British Airwaysin omaa henkilökuntaa. Se kone oli valtava ja tyhjentäminen kesti pari tuntia. Kun ruumatavarat oltiin saatu, alettiin lastautumaan hotelleihin vieviin busseihen. Koko lento jaettiin neljään eri hotelliin ja busseja tuli lähemmäs kymmenen jotta kaikki mahtuis. Tässäkin operaatiossa meni noin pari tuntia. Alkoi tuntua jo jättimäiseltä ryhmämatkalta ku jonotettiin +35 asteen lämmössä kaikki ihan pihalla mitä tulee tapahtumaan.

No sitten bussimatka Bristol International Airport Hotel -hotellille kesti puoltoista tuntia. perillä heti tultiin tarjoamaan erilaisia mehuja ja limuja :) mun huone on 13. kerroksessa. Ku tultiin päästiin heti ravintolaan buffetlounaalle ja muutaman tunnin päästä illalliselle. Suurin osa tääl on jollain isolla porukalla liikkeellä mut yks toinenki suomalainen sattu tulee tähän samaan hotelliin nii käytiin sen kanssa ruokailuiden välissä paikallisessa ostoskeskuksessa. Vasta nyt illalla saatiin tietoa, että huomenna lähdetään jo klo 06 kentälle ja yritetään uudestaan BA:siin.

Ennen Lontoota nukuin vaan muutaman tunnin ja olin varma etten pysty nukkuu koneessa tokalla lennolla mut onneks pystyinki edes vähän. Mutta nyt on aika väsynyt olo ja kohta matka jatkuu taas.

Ihan hauska kyllä et lennon hinnalla pääsin ekaa kertaa elämässäni Brasiliaan, nähtiin maaseutua ja kaupunkia ja saatiin kaks isoa buffetateriaa ja huomenna vielä aamupala :) Huomenna onkin varmaan kiva meininki Buenos Airesin kentällä ku k a i k k i tän päivän lennot ahdetaan huomisten lentojen väleihin.





Kommentit