Kesäkuu Balkanilla

Huomenna lähdemme tyttöystäväni kanssa  kuukauden reissulle Balkanille. Aluksi reissua suunnitellessamme kevättalven aikana ajattelimme, että Interrailia voisi olla kiva kokeilla. Katselimme vähän reilireittejä ja luimme matkakertomuksia. Meille ennestään täysin tuntematon Balkanin alue alkoi kiinnostaa siitä kuullun monipuolisuuden ja halvemman hintatason vuoksi. Olemme molemmat myös lähdössä Ranskaan yliopistovaihtoon ensi syksyllä, joten ajattelimme, että vaihdon aikana varmasti tulee käytyä muuallakin Länsi-Euroopassa, joten nyt on hyvä hetki itäisemmälle Euroopalle. Balkanilla junareittejä on ilmeisesti melko vähän ja monet ovat kokeneet bussilla liikkumisen kätevämmäksi, joten tähän luottaen meidänkin tarkoitus on kulkea pääasiassa busseilla, joten tästä taitaa tulla enemmän interbus-matka.

Tällä hetkellä meillä on varattuna menolento 31.5.2018 HKI-Sofia (Köpiksen kautta) ja paluulento 29.6.2018 Ljubljana-HKI. Eilen vielä varasimme myös kahden ensimmäisen yön majoituksen Sofiassa Ten Coins -nimisessä hostellissa.

Muuten matkasuunnitelmamme on luonnos, joka saa muokkautua reissun edetessä. Mutta jonkinlainen tarkoitus on kulkea Sofiasta reittiä Makedonia-(Kosovo)-Albania-Montenegro-Bosnia ja Hertsegovina-Kroatia-Slovenia.

Mukaan lähtee 40- ja 50-litraset rinkkareput, jotka mahtuvat vielä juuri ja juuri käsimatkatavaroihin, ainakin useimmilla lentoyhtiöillä.




Kommentit